Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Osa 1. Kesäihastus

Tässä sitä taas ollaan. Vanhempieni tila-autossa. Olemme taas lähdossä jonnekkin. Tarkemmin sanottuna retkeilemään jonnekkin. Ajatus ei ilahduttanut pikkuveljeäni Markusta. Vielä vähemmän mua. "Äiti! Miks hitossa mun pitää tulla mukaan?!" huusin heti, kun kuulin uutisen. "Älähän nyt Milla. Siellä voi olla söpöjä poikia", äiti yritti. Tunsin punastuvani ja huusin "ÄITI!".

Tässä siis istun ja mesetän kännykän välityksellä kamuni Maijun kanssa. Välillä otan yhden vaaleanruskean hiuskiehkuran ja pyörittelen sitä.

MaIjU sanoo:          

"Onko kivaa taas mennä jonnekki metikköön?"

miLLa sanoo:

"Arvaa vaan..."

MaIjU sanoo:

"Ei varmaan. Sori, mut mun pitää lopettaa :("

miLLa sanoo:

"Harmi :( moikka!"

Mesetys loppui siihen ja havahduin äidin ääneen: "Olemme perillä!" Katsoin ikkunasta ulos ja näin leirintäalueen. Ainakin oli parempi, kuin joku metsikkö! Nousimme pois autosta ja menin asuntovaunuumme nukkumaan. Olimmehan ajaneet koko päivän.

Aamulla heräsin kuuden aikoihin. Kukaan muu ei ollut hereillä, joten puin nopeasti mustat legginsit, topin ja t-paidan,joka yltää melkein polviin. Otin crocksini ja lähdin tutkimaan ympäristöä. Hiippailin hiljaa ulkona. Siellä ei ollut ketään, mutta samassa kuulin takaani äänen: "Varo!"

Käännyin ympäri ja näin takanani poikia. Ja pallon, joka lensi kohti. Torjuin pallon käsilläni ja joku poika juoksi kohti. "Kävikö kuinkaan?" se kysyi. "Ei. Wau. Se oli kova veto", sanoin äimistyneenä. "Juu.. Vasurilla lähtee.." poika naurahti. "Mä olen muuten Niko"; poika sanoi. "Mä oon Milla. Mun pitäis ehkä lähtee takaisin.. Porukat saattaa ihmetellä missä mä oon, jos en ala ilmestymään paikalle..", sanoin Nikolle. "Okei. Toivottavasti nähdään vielä!" Niko hymähti. Hymyilin takaisin ja kähdin kohti asuntovaunuamme.

Illalla menimme katsomaan juhannuskokkoa. Veljeni Markus pelleili ja mä haravoin katseellani paikkaa ympäri. "Milla! Herätys! Olit taas omissa ajatuksissasi!" äiti huudahti ja lähdin äitiä kohti mutisten jotain: "Juu, ekaa kertaa...". "Milla, tässä on leirintäalueen omistaja, Lauri ja hänen vaimonsa  Kaisa", isä kertoi. Samassa näin Nikon Kaisan takana. "Ja tässä on poikani Niko. Menkääpäs te nuoret vaikka tuonne Nikon ystävien luo", Kaisa sanoi.

Menin Nikon perässä sen kavereiden luo. "Hei, Niko! Kuka toi mimmi on?" joku kysyi. "Tää on Milla. Milla ja tossa on Manu. Ja tuol on Otto, Miska, Henri ja Samu", Niko kertoi. Olin vain siinä ihan että: Pimpeli pom, pokkani pitää pokkana.

Aamulla heräsin puhelimeni hiljaiseen sointiin. "Milla", vastasin heti. "Niko täällä. Tuu ulos", Niko kysyi. "Okei. 5minuuttia?" kysyin. "Joo. Mä tuun siihe", Niko sanoi. "Okei", lopetin puhelun. Otin nopeasti lökärini, vaalean topin ja hupparin. Kiirehdin hiljaa ulos ja Niko odotti kamujensa kanssa ulkona. "Mitä tehän tänää?" Niko kysyi. "Emmä tiiä. Päätä sä", sanoin. Päädyimme jalkapallokentälle. Samassa puhelimeni soi.

"Milla, hengaaksä poikien kaa?!" Maiju huudahti. "Mitä se sulle kuuluu?" kysyin."Onks ne söpöjä????" Maiju huusi. "Soitan sulle illalla", sanoin ja lopetin puhelun. Samassa veljeni tuli luokseni ja sanoi: "Aamupala on valmiina". "Okei. Tuun just", vastasin ja lähdin menemään aamupalalle. "Tiesiksä, että Niko ja Manu tykkää susta?", Make kysyi. "Mistä sä tollastaki oot keksiny?" kysyin veljeltäni. "Senhä ny näkee kilometrien päähä!" "Juupa juu", mutisin ja soitin Maijulle.

"Nii, mitä sä oikei haluut tietää?" kysyin ystävältäni. "Keitä siel on, minkä näkösii, kaikkee mahoollista", Maiju sanoi. "Ok... Järjestyksessä Niko, Otto, Manu ja Miska ja Henri ja Samu?" vahvistin. "Okei", Maiju sanoi.

"No, Niko oli eka jonka tapasin täällä. Se vaa vähä vetäs palloa... No, sillä on vaaleat, auringon värjäämät hiukset ja tummansiniset silmät. Niko on hauska ja muutenkin kiva tyyppi..." kerroin.

"Sit Otto. Sillä on mustat hiukset jotka sojottaa joka suuntaan. Sillä on pähkinänruskeat silmät.. Sit se on tosi nopee ja hauska, ihan niiku Niko", jatkoin.

""Manu ja Miska, no ne on kaksosia. Siis ihan identtisiä. Miskalla on mustiksi värjätyt hiukset ja Manulla taas vaaleat. Molemmilla on taivaansiniset silmät. Ne on tosi kivoja ja niiden kaa ei oo tylsää", sanoin ystävälleni.

"Henri ja Samu taas, ne on outoja. Molemmat on hiljasia ja muutenkin. Henrillä on vaaleat hiukset ja tummat silmät. Samu taas on punapää ja sillä on pisamoita", lopetin esittelyn.

"Sä tykkäät Nikosta", Maiju totesi. "En!" huudahdin, mutta liian nopeasti. "Kylhä. Haloo, Milla! Sä vaa et kehtaa tunnustaa!" Maiju nauroi. "Mä en tykkää siitä!" väitin. "Myönnä....", Maiju aneli turhaantuneena. "Okei, okei. Kyl mä siitä ehkä vähän tykkään..", mutisin. "JEE, MÄ TIESIN SEN!!!!!!!!" Maiju rallatti. "Juu, tiesit tiesit. Kuulin veljeni tirskuvan takana, mutta en kiinnittänyt siihen mitään huomiota. "No sori, mun pitää lopettaa", sanoin. Ja lisäsin hiljaa: "Ettei Make kuulee kaikkee". "Joo, moikka!" Maiju naurahti.  "Kenestä sä tykkäät?" Markus kysyi. Samassa tajusin veljeni kuunnelleen KAIKEN. Eikä siinä kaikki. Kun käännyin, näin veljeni vieressä arvaa kenet?

Niinpä tietenkin. Nikon. Molemmat olivat kuulleet kaiken! "Joo, moro...", mutisin. 
"Kyllä me kuultiin kaikki. Älä huoli", Markus virnisti. Potkaisin ääliömäisen veljeni ulos ja Niko iski mulle silmää ja seurasi Markusta. "Tais tulla lentävä lähtö", Niko nauroi veljelleni. Otin puhelimeni ja laitoin Maijulle viestin: "Nyt se sitte kuuli sen..." Vastaus tuli parin sekunnin kuluttua: "Oho.... Noloa!".

"Äiti! Vai mitä, että Niko voi jäädä meille yöks?" Make kysyi illalla. "Jos se käy Nikon vanhemmille", äiti sanoi. "Jee!! Eli kyllä käy!" Markus hihkui. Kun Markus joutui lähtemään jonnekkin, jäin Nikon kanssa kahden. "Milla, siitä aikasemmasta...", Miko aloitti. "Joo, tiiän. Ihan hirveen noloa! Mä vaa juttelen siin kamun kaa ja sit tyypit tulee taakse salakuuntelee ja kuulee kaiken! Noloa!" huudahdin. "Joo, mut silti.. Mitä välii sil on? Niko kysyi. "No... Mä olin sillo aikanki niin nolona! Ja silloku mä oon nolona, mä en pysty reagoimaan oikei mitekää. Mut tiiäksä, sä oot ihana", sanoin Nikolle. "Mä oon ollu susta koko ajan tota mieltä!" Niko naurahti ja halas mua.

"Niko, mulle tulee ikävä sua..." kuiskasin pojalle seuraavana päivänä. "Nii munki sua. Mut lupaathan soitella?" Niko kysyi. Nyökkäsin varovasti. Manulta ja Miskalta muute terkkuja. Ne käski, et soita niillekkin", Niko kertoi. "Sä varmaa voit kertoo mun puolest niille, mitä mulle tapahtuu? Mä en jaksais soitella miljoonaa eri puhelua..", sanoin. "Juu. Heippa!" Niko sanoi. "Muuten, Manu sano sua Pikku Millaks, haittaako?" Niko varmisti. "Ei, oonha mä siihe verrattuna lilliputti!" naurahdin ja lähdimme kohti kotiamme.

 

©2018 layout70 - suntuubi.com